29.12.2023 16:59
Cetus Espoo ry

Kiitos kuluneesta vuodesta - toiminnanjohtajan tervehdys

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille valmentajille ja ohjaajille, vapaaehtoisille, urheilijoille ja toimintaan osallistuville jäsenille. Vuosi on ollut työntäyteinen ja opettavainen. 

Itselläni on nyt ensimmäinen kokonainen toimintakausi takana. Kuluneena vuotena kurssi- ja valmennustoiminta on ollut täydessä vauhdissa koronavuosien jälkeen. Koen, että seuran toiminta alkaa kokonaisuudessaan olemaan tuttua. Minulla on ollut suuri kunnia toimia tehtävässäni: olen kiitollinen työympäristöstäni ja ihmisistäni ympärilläni - on ihanaa työskennellä itselleen rakkaassa ympäristössä, kun oma lapsuus ja nuoruus on vietetty Espoonlahden hallilla. Itselle tärkeitä asioita on huolehtia espoolaisesta uimataidon opetuksesta ja olemmekin tehneet parhaamme, että jäsenet olisivat toimintaamme tyytyväisiä ja saisivat toimintamme kautta elinikäisen henkivakuutuksen veden äärelle sekä rakkaan urheiluharrastuksen ystävineen. 

Ehdin hetken jo iloita, että Espoonlahti pysyy vielä lähivuodet auki uimareille ja tilaa on riittävästi, mutta sen sijaan Matinkylän uimahallin sulku ehti pelästyttämään – taasko kaikki suunnitelmat menevät uusiksi? Miten saamme entisestään ruuhkautuneita uimakouluja riittävästi tarjolle, jotta mahdollisimman moni halukas pääsisi uinnin opetuksen pariin ja saamme turvattua urheilulajimme. Voin sanoa, että se on kurjaa jatkuvasti sanoa, ettei kaikille ole tilaa kursseillemme. Onneksemme Matinkylän hallin remontti on edennyt suunnitelmien mukaisesti, halli aukeaa taas vuoden vaihteessa, olemme saaneet kursseja aikaisempaa enemmän avattua ja pääsemme toivottavasti arkeen kiinni ja purkamaan hiljalleen opetusvajetta. 

Vuoden yhtenä kohokohtana itselleni oli, kun seura saavutti Tähtimerkin lasten ja nuorten urheilun sekä huippu-urheilun osalta, joka on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, ja se tultiin ojentamaan seuran uintiurheiluryhmien yhteisessä seurapäivässä. Se kertoo, että seurassamme tehdään vastuullista ja ammattimaista toimintaa, kuunnellaan ja kannustetaan osallistujia sekä kehitetään toimintaamme. Meidän seurassamme jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan kohti omia tavoitteitaan ja kehittyä. 

Vuoden aikana on tullut paljon menestystä urheilurintamalla, kuten :

  • kilpauinnissa mestaruuksia ja pistekilpailujen voittoja SM-kisoissa sekä EM- aikaraja-alituksia
  • vesipallossa miesten Suomen Cupin mestaruus sekä kaikkien nuorten ikäsarjojen mestaruudet (IKD, IKC ja BSM)
  • taitouinnissa seurojen välisen pistekilpailun voittoja sekä IKM, NSM että SM-sarjassa. 
  • vapaasukelluksessa Suomen ja Pohjoismaisten ennätyksiä 

Vaikka vuosi on monelta osin ollut todella onnistunut, niin edelleen on osa-alueita missä meidän tulee seurana kehittyä paremmaksi, jotta saamme perustoimintoja parannettua ja näin ollen tulevaisuudessa tasoamme nostettua ja saavutettua tavoiteltua kansainvälistä menestystä. Sen vuoksi olemmekin työstäneet pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jossa olemme saaneet arvokasta apua Uimaliitolta.

Kevään keskeisimpiä tavoitteita on:

  • kehittää seuran sisäistä ja ulkoista viestintää : olemme päivittäneet viestintäsuunnitelmaa ja sitä tullaan jalkauttamaan henkilöstölle ja vapaaehtoisille
  • kehittää kurssitoimintaamme vastaamaan asiakkaiden ja kilpaurheilun tarpeita paremmin : olemme aloittaneet kartoittamaan lajien tarpeita ja teemme parhaillaan selvitystä miltä uusi kurssirunko näyttäisi, mutta tiedotamme tästä lisää, kun saamme suunnitelmia edistettyä.
  • asiakastyytyväisyyskysely suoritetaan kevään lopussa kaikille seuran jäsenille. Suoritamme kyselyn oppilastyönä asiakastyytyväisyyskyselyn yhteistyössä Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kanssa. Kyselyn avulla arvioidaan miten ollaan seurana onnistuttu tavoitteissamme. Tästä tulee lisää tietoa maalis-huhtikuussa. Kyselyn tuloksia hyödynnetään toiminnan kehittämisessä sekä toimintasuunnitelman ja -kertomuksen laatimisessa. 

Tästä on todella hyvä lähteä uuteen vuoteen! Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet minua kuluneen vuoden aikana perehtymään uuteen tehtävääni seurassa. Voin todeta, että meillä on aivan mahtava porukka ja olosuhteet toteuttaa uintiurheilua Espoossa!

Onnea uuteen vuoteen 2024!


- Suvi Vyyryläinen, Cetuksen toiminnanjohtaja